maanantai 22. heinäkuuta 2013

Niin surullisen tarinan mä voisin kertoa

Minulla on tapana, jos on aikaa, kävellä pihaa ympäri ja katsoa mitä sinne kuuluu.

Yhtenä  päivänä löysin nuoren oravan, joka vaikuttii tajuttomalta. Aamupäivällä oli rankka sadekuuro, liekö se pudottanut puusta, jossa orava kävi säännöllisesti joka päivä. Männystä siis. Tutkin oravaa, sen sydän näytti sykkivän. Ilma muuttui helteiseksi, mutta orava oli varjossa. Sydän sykki. Yritin varovasti lähestyä, liikkui vähän. Taju edelleen kankaalla. Jospa orava siitä vielä tokenisi!

Pari tuntia myöhemmin muurahaiset ja raatokärpäset kiinnostuivat suuresti oravasta. Yritti hätistää niitä pois, mutta voimat olivat menneet. Lopulta orava kiepsahti ympäri ja jäi makaamaan maahan. Sydän ei sykkinyt. Kaadoin varovasti vettä, mitään ei tapahtunut. Muutaman kymmenen minuutin kuluttua orava oli kankea. Järjestin hautajaiset ja illalla vielä muistotilaisuuden.

Nyt lienee jo taivaassa. Taivaalla on sitä paitsi lennellyt säännöllisesti haukka. Voi että kun kaartelee haukkamaisesti ja korkealla ja haukan katse etsii pienempiä eläimiä napattavaksi.

Ehkä orava säästyi haukalta. Tuli sade rankka, minkäs tuolle voi.

Tarina on erittäin tosi, ja herkkää ihmistä se kylmäsi jonkin aikaa. Omistuskirjoitus helpottanee:

ole iloinen
säästyit haukan katseen
kiihkolta, nuku

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti